2014-11-25 13:02:49

Paavi: Eurooppa on kuin kekseliäisyytensä ja elävyytensä menettänyt isoäiiti.


(25.11.) 26 vuotta sitten vieraili Johannes Paavali II Euroopan parlamentissa. "Siitä lähtien maailma on muuttunut paljon, siitä on tullut vähemmän Eurooppakeskeinen. Laajemman ja vaikutusvaltaisemman unionin rinnalla Eurooppa näyttää hiukan vanhentuneelta ja kutistuneelta", totesi paavi Franciscus puheessaan Euroopan parlamentissa.
"Tänään ihmisoikeuksien edistäminen on keskipisteenä Euroopan Unionin työssä---Liian usein ihmisiä kohdellaan kuin esineitä, ne heitetään pois, kun niitä ei enää tarvita, koska heistä on tullut heikkoja, sairaita tai vanhoja.
Paavi viittasi ihmisoikeuksiin ja niiden paradoksaaliseen väärinkäyttöön. Oikeuksiin ei liitetä velvollisuuksia, eikä huomioida ihmisen sosiaalista yhteyttä, missä oikeudet ja velvollisuudet liittyvät muiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin ja koko yhteiskunnan hyvään.
Puhuessaan ihmissuhteista paavi totesi, kuinka "tänään Euroopassa on levinnyt yksinäisyyden tauti niiden keskuudessa, joilla ei ole suhteita muihin. Talouskriisi kärjistää yksinäisyyttä. Voimme nähdä myös, kuinka kansalaisilla on luottamuspula instituutioita kohtaan, mitkä tuntuvat etäisiltä, joiden määräämät säännöt tuntuvat vierailta, ellei vahingollisilta, mitä tulee yksittäisten kansojen tuntemukseen.Euroopasta saa väsyneen ja vanhentuneen vaikutuksen, kuin isoäiti, joka on menettänyt kekseliäisyytensä ja elävyytensä. Tuntuu kuin Eurooppaa inspiroineet suuret ihanteet olisivat menettäneet vetovoimansa instituutioiden teknillisen byrokratian hyväksi".
Kuinka antaa tulevaisuudentoivoa, pyrkiä kohti suuria ihanteita Euroopasta, missä vallitsee ykseys, rauha, luovuus, ihmisoikeuksien ja omien velvollisuuksien kunnioitus? Paavi otti esimerkiksi Raffaellon freskon, mikä kuvaa Ateenan koulukuntaa, mikä tiivistää Platonin ja Aristoteleen ajatukset; esitys, mikä kuvaa hyvin Euroopan historiaa, jatkuvaa taivaan ja maan kohtaamista. "Eurooppa, mikä ei enää pysty avautumaan elämän yliluonnolliseen ulottuvuuteen, on Eurooppa, mikä on vaarassa menettää vähitellen inhimillisen hengellisyytensä". Paavi takasi , että Pyhä Istuin ja katolinen kirkko ovat halukkaita käymään dialogia Euroopan instituutioiden kanssa.
Paavi kosketteli puheessaan luomakunnan suojelua, muuttoilmiötä, "emme voi hyväksyä, että Välimerestä tulee suuri hautausmaa". Lopuksi hän korosti kuinka tärkeä on olla tietoisia omasta identtiteetistään, jotta voisi dialogoida myönteisessä mielessä niiden valtioiden kanssa, mitkä ovat pyytäneet saada liittyä tulevaisuudessa Euroopan Unioniin, kuten Balkanin alue ja erityisesti Välimeren rannalla olevat maat.
"Eurooppaa ja kristinuskoa yhdistää kaksituhatvuotinen historia, mutta suureksi osaksi se on vielä kirjoittamatta, jotta rakennettaisiin Eurooppa, mikä ei keskity talouteen, vaan ihmisen pyhyyteen ja loukkaamattomiin arvoihin".







All the contents on this site are copyrighted ©.